Jänkhällä Jytisee 2010

Aloittaja Obelixxx, 17.07.10 - klo:20:12

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

No nii tulihan käytyä tuolla Lapissa, harmi vaan että lauantaina oltiin lemmenjoella huuhtomassa kultaa, eli ei päässyt tapaamaan muita pannaristeja.
Perjantaina tuli heitettyy ~600km päivälenkki, Saariselkä-Näätämö-Nuorgam-Utsjoki-Saariselkä, olipa hienoja maisemia.
Kaiken kaikkiaan tuli matkaa koko reissulle 3065km ja täytyy sanoo että ihmeen vähillä vaivoilla selvis.

Tervehdys !
Jänkhälä Jytisee tältä vuodelta on nyt sitten jytisty. Rekiströintimaksun maksaneita oli 2031, mikä on muutama enempi kuin edellisenä vuonna.

Lähdin vaimoni kanssa jo torstaina hyvissä ajoin kohti Saariselkää, sää kuiva mutta lämpötila ei noussut yli kahdeksan lämpöasteen koko menomatkalla.

Perjantaina loisto keli. Aurinko paistoi täydeltä terältään ja päätimmekin lähteä käymään Norjan puolella Karasjoella. Kaunis sää oli saanut monen muunkin motoristin lähtemään kohti pohjoista - kyllä kuului monen etelän pojan suusta, kyllä Lappi kaikessa karudessaan on kaunis !!!!!

Illat meni Osmos Cosmosta kuunnellessa ja hienoltahan se 70-luvun musiikki kuulosti.

Foorumilla oli juttua, jos tekisimme pienimuotoisen Pannari tapaamisen Saariselän Tunturihotellin aulassa lauantaina klo 17.00 - pieneksihän se tapaaminen jäi, meitä oli Sandis, Pertti ja meikäläinen paikanpäällä. Juotiin oluet vaimojen kera ja kehuttiin Pannaria - näinhän sen pitääkin mennä.

Sunnuntai aamusta kohti kotia, pitihän sitä vettäkin tulla vähän ennen kuin kotiin ennätti Rovaniemelle.

Meidän porukka oli tyytyväisä näkemäänsä, kuulemaansa, syömäänsä ja juomaansa.

Jänkhällä Jytisee tapahtumasta on Saariselän Tunturihotellin nettisivuilla virallisempaa tietoa ja hienoja kuvia tapahtumasta.

Jälleen ensivuonnakin Jänkhälle.

t.Reko

Powered by EzPortal